Viides päivä, saaren ympäri

Autolla
Lanzarote on ihanteellinen paikka omatoimimatkaajalle. Auton vuokraus on halpaa ja tiet ovat hyväkuntoisia. Ei ole vaaraa, että eksyisi, ainakaan kovin pitkälle. Pääkaupunki Affecife on ainoa alue jossa voi sanoa olevan vähän enemmän liikennettä ja ruuhkaa.

Tankkaaminen
Lanzarotella (ja varmaan muuallakin Kanarian saarilla) huoltoasemat ovat niin sanottuja palveluasemia. Autoilijan ei tarvitse poistua autosta tankkauksen ajaksi. Ikkuna auki ja pieni neuvottelu tankkauksen yksityikohdista. Ymmärtävät yleensä sanan "full" ja kokeilla voi myös sanoja "maximum" ja "completa". Tankkaaja tietävät yleensä millaista polttoainetta autosi tarvitsee, mutta varmuuden vuoksi kannattaa opetella sanomaan "sin plomo", lyijytöntä. Edellyttäen tietysti, että autosi moottori käyttää lyijytöntä polttoainetta.

Liikenne ja tiet
Kannattaa ajaa rauhallisesti, lomalla ei pitäisi olla mihinkään kiire. Suuri osa muista tiellä liikkujista on myös turisteja. Pääteitä lukuunottamatta tiet ovat melko kapeita, tiet on louhittu läpi laavakivikentän. Heti tien reunassa on terävää laavakiveä jossa saa auton renkaan melko helposti puhki. Korkeuserot ovat melko suuria ja tehokas auto olisi ollut paikallaan. Mäet kannattaa ennakoida ajoissa ottamalla vähän vauhtia. Pitkissä loivissa nousuissa Citroenin 1,1 litrainen moottori hyytyi kokonaan niin että tuskin jaksoi vetää kakkosvaihteella eteenpäin.

Nähtävyyksiä

Timanfaya
Suurin nähtävyys on saari itse ja varsinkin sen laavakivikentät. Timanfaya on suuri kansallispuisto saaren keskiosissa. Sanasta kansallispuisto monelle tulee mieleen jotain vehreää ja runsasta luontoa. Timanfaya on kaikkea muuta. Silmänkantamattomiin laavakivikenttää. Jos haluaa nähdä millaista jälkeä tulivuoren purkaus saa aikaiseksi niin Lanzarote ja Timanfaya on juuri oikea paikka. Maa on vielä satoja vuosia tulivuoren purkauksen jälkeen kuumaa.
Siellä näytettiin miten laavakiveen kaivettuun koloon kaadettu vesi keihuu ja suihkuaa sieltä pois. Vähän syvempää koloon työnnetty heinätukko syttyy itsestään palamaan.
Ravintolassa grillattiin kanakoipia tulivuoren lämmöllä: maahan oli kaivettu muutaman metrin syvä "kaivo" ja sen päällä olevalla ritilällä broilerit paistuivat. Alas tippuva rasva syttyi pohjalla itsekseen palamaan.

Vihreä luola
Paikka jonka kaikki saarella käyneet muistavat. Luola ei ole mitenkään vihreä vaan nimi tuli luolaan paenneen perheen sukunimen mukaan. Opas sanoi että se oli "Green" mutta tarkoitti varmaan samaa espanjaksi. Luola oli merirosvoja paenneiden saarelaisten piilopaikkana. Luola on hyvin laaja käytävien verkosto. Luolaan pääsee vain oppaan kanssa opastettua reittiä pitkin. Opastettu kierros lähtee luolan suulta ja siitä joutuu maksamaan pienen pääsymaksun.
Luolassa kävijöille paljastettiin suuri salaisuus ja vannotettiin ettei sitä saa kertoa edelleen. Sitä varten pitää itse käydä Vihreässä luolassa.

Neljäs päivä

Kaupassa
Vain muutaman minuutin ajomatkan päässä hotellilta oli melko suuri sekatavarakauppa, "supermercado". Kävellen olisi matkaan mennyt puoli tuntia, joten auton vuokraaja säästää sekä aikaa että myös rahaa. Rahaa säästyy, kun voi käydä vähän suuremmassa kaupassa ostoksilla.
Keskimääräinen hintataso kaupassa oli jonkin verran Suomen hintoja edullisempi, muttei merkittävästi. Hinnat olivat euroissa eli niitä oli helppo vertailla. Suurin ero oli oluissa ja viineissä. Siellä ei muutenkaan ihmisiä holhottu kuten Suomessa: viiniä, liköörejä ja väkeviä alkoholijuomia sai ostaa joka kaupasta. Maitotaloustuotteet olivat vähän kalliimpia kuin Suomessa. Tämä johtui varmasti siitä, että kaikki sen alan tuotteet piti tuoda Lanzarotelle muualta, yleensä manner Espanjasta. Saarella kun ei ole muita kotieläimiä kuin koiria, muutamaa turistiviihdykkeeksi tarkoitettua kamelia lukuun ottamatta.
Kaupasta saa käytännössä kaikkea mitä suomestakin. Tumma leipä toki puuttuu ja leikkelevalikoima ei ole niin kattava kuin Suomessa.

Kolmas päivä, rannalla

Rannalla
Kolmas päivä pyhitettiin rannalla loikoiluun. Ranta oli vaikka hiekkaa oli vähän. Aallonmurtajat olivat tuhoutuneen voimakkaissa talvimyrskyissä muutamaa vuotta aiemmin. Valtavia kiviä, betoni- ja asfaltinkappaleita lojui rannalla sikin sokin. Muutaman metrin pätkä tietä osoitti suoraan kohti taivasta. Ranta hotellin edustalla oli siistitty ja hiekalle oli mukava levittää pyyhkeet. Vastarannalla näkyi Fueteventura saari.
Eräs parhaita puolia Kanarian saarilla on hyvä ja asiallinen palvelutaso. Ravintoloita oli koko rannan mitalta. Kun nousi muutaman askeleen ylös rannalta sai kaiken tarvitsemansa. Pizzaan ja muuta pikaruokaa saattoi viedä rannalle tai hakea muutaman virvokkeen. Tai jos rannalla syönti ei huvittanut, niin keskipäivän aurinkoisimmat hetket saattoi viettää ravintolan varjossa nauttien muutaman oluen ja hyvää ja edullista ruokaa.

Toinen päivä Lanzarotella

Aamupala
Huoneen hintaan kuului aamupala tai oikeammin siitä oli varauksen yhteydessä maksettu vähän lisähintaa. Aamupala oli ihan okei varsinkin sen jälkeen ymmärsi tuoda oman tuoremehun mukana. Sen jälkeen kuuli monta kertaa naapuripöydästä keskustelua, että mistä tuota toista mehua oikein saa. Ravintolan tarjoama appelsiinimehu oli toivottaman väkevää ja kirpeää. Veden lisääminen teki siitä täysin mautonta. Omenamehu oli kutakuinkin juotavaa.
Buffee aamiainen oli muuten ihan kelvollinen. Kananmunaa, pekonia, paahtoleipää, kroissantteja ja muita leivonnaisia. Muroja ja mysliä useaa eri laatua. Suomalaisittain ruoka oli hieman liian rasva ja sokeripitoinen.

Ensimmäinen päivä Lanzarotella

Välimatkat Lanzarotella ovat lyhyitä. Lentokenttäkuljetus Afficifestä Playa Banca:an oli nopea ja asiallinen. Bussin ikkunasta näki millainen lomaviettopaikka on kyseessä: karuja vuorenrinteitä ja pieniä kyliä pitkin rannikkoa. Sisämaassa asutus oli harvassa, puita oli tuskin lainkaan.

Hotellilla jaettiin huoneiden avaimet. Auton jo matkan varauksen yhteydessä pääsivat tekemään auton vuokrasopimuksen. Hotellilla oli erillinen autovuokraamon toimisto. Vuokraamo oli Avia. Nimen oli varmaan tarkoitus hämätä ihmisiä luulemaan sitä Avis autovuokraamoksi.

Varausluokasta ja toiveista huolimatta kaikki saivat Citroen C3 autot. Meille luovutettu auto oli täynnä lommoja ja naarmuja. Sanoivat sen olevan "okei".

Autolla oli kätevä hakea kaupasta isommatkin ostokset: olutta, kokista, leipää ja muita elintarvikkeita.

Saari Atlantin valtameressä

Lanzarote on pienehkö saari Atlantilla Afrikan Rannikon läheisyydessä. Lähin saari on toinen Kanarian saarista Fuerteventura. Mantereella lähin valtio on Marokko. Lanzarote kuuluu muiden Kanarian saarten tapaan Espanjalle.

Kanarian Saaret


Lanzarote on Kanarian saarista Pohjoisin ja sijaitsee myös lähimpänä Espanjaa. Kanarian saariryhmä on muodostunut tulivuorten purkauksissa vuosimiljoonien aikana ja viimeisin tulivuoren purkaus on sattunut juuri Lanzaroten saarella.

Lanzaroten luonto


1800-luvun alussa sattunut tulivuoren purkaus muovasi saaren luonnon täysin uudelleen. Lukuisia kyliä jäi paksun laavakerroksen alla ja muutkin saaren osat peittyivät paksuun kerrokseen tuhkaa ja muuta tulivuoresta lentänyttä ainetta. Saaren keskiosa on lähes elotonta laavakivikenttää josta vasta läheltä tarkasteltuna erottaa vaatimatonta ja pienimuotoista kasvustoa.
Lanzarote on muutamia palmuja ja istutettuja puita lukuun ottamatta lähes puuton.

Lanzarote, elinkeinot


Saaren ehdottomasti tärkein elinkeino on turismi ja siihen liittyvät oheispalvelut. Saaren etelä osissa harjoitetaan jonkin verran maataloutta, lähinnä viinin viljelyä. Viiniä viljellään erikoisissa kuopissa. Joka kuopan reunalle on kasattu pieni kivimuuri suojaamaan kasvia tuulelta ja paahtavalta auringolta. Kuoppa kerää myös sateella vettä ja muutenkin vähentää viiniköynnöksen veden tarvetta, koska tuuli ja auringonpaiste eivät pääse niin voimakkaasti haihduttamaan kosteutta kasvista.
Kolmas elinkeino saarella on ollut kalastus, joka on vähitellen väistynyt turismin tieltä.

Lanzarote, turismi


Turismi on saaren merkittävin elinkeino ja käytännössä kaikki toiminta saarella pyörii turismin ympärillä. Tärkeintä turismialuetta Lanzarotella on saaren etelä osa jossa sijaitsevat Playa Blanca ja Puerto del Carmen. Saaren eteläosat sopivat loistavasti rantalomailuun. Pohjoisessa suosituinta aluetta on Jameos del Agua, jossa on "auringonpalvontaan" ja uimiseen sopia rantoja. Alueella on lisäksi joitakin turisteillekin avoinna olevia luolia.


Lanzarote, alueet


Lanzaroten saarella on seitsemän kuntaa jotka ovat: Arrecife, Teguise, Haría, San Bartolomé, Tinajo, Tías ja Yaiza. Arricife on saaren pääkaupunki ja siellä sijaitsee Lanzaroten ainoa lentokenttä. Lanzaroten luoteis puolella sijaitsee muutamia pieniä saaria joista suurin on Graciosa ja se kuuluu Teguisen kuntaan.

Lanzarote, aktiviteetit


Suosituinta toimintaa turistien keskuudessa Lanzarotella näyttää olevan auringossa löhöily ja uiminen. Turisteille on lisäksi rakennettu muitakin aktiviteetteja kuten kamelisafareja ja illanviettoja viinitiloilla. Suurten korkeuserojen takia Lanzarote on myös suosittu pyöräilijöiden keskuudessa. Kovin huonokuntoisen ei kannata lähteä yrittämään Lanzaroten paahtavaan helteeseen ja kilometrejäkin jatkuviin mäkiin.